Skip to main content
Uratarinat

Logistista Tetristä

By 26.8.2021No Comments

Toisessa päässä on erikokoisia ja -painoisia valmiskuparituotteita.

Toisessa päässä odottavat kuorma-autot, valmiina lähtemään maailmalle.

Tehtävänä on siirtää valmiskuparituotteet kuorma-autojen lavoille – oikea-aikaisesti, sujuvasti, turvallisesti ja tehokkaasti.

– Työ on vähän kuin Tetristä pelaisi. Oikeat palaset pitää laittaa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, että homma etenee, sanoo Teemu Nordlund.

Vuonna 2017 Valtasiirrolla aloittanut Nordlund työskentelee sisälogistiikan lastauksen työnjohtajana Porin Kupariteollisuuspuistossa. Nordlund ja hänen johtamansa kahdeksan työntekijän tiimi vastaa valmiskuparituotteiden lastauksesta.

Teollisuuspuiston toimijoiden valmiskuparituotteet lähtevät liikennetoimiston kautta maailmalle.

– Olemme ikään kuin välikätenä koko prosessissa. Huolehdimme asiakkaidemme tuotteiden lastauksesta kuljetusliikkeille. Tehtävä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei aina ole.

Muuttuvia osasia on paljon: Kenties tuotantolinjastolla on ollut ongelma, jonka takia valmiit tuotteet eivät saavu lastattavaksi ajallaan – kenties jotain muuta on tapahtunut.

Valmiskuparituotteiden käsittely jo itsessään vaatii asiantuntemusta. Yksittäisten tuotteiden paino vaihtelee 500 kilosta 5–6 tonniin.

On klisee sanoa näin, mutta jokainen päivä on erilainen – ja tässä työssä se varsinkin pitää paikkansa. Pitää olla pitkä pinna ja pystyä reagoimaan, kun tarvetta siihen on. Mutta se onkin suurin syy, miksi tässä työssä viihtyy niin hyvin.

Moottoripyöräilyä ja kuntosalia

Työajan ulkopuolella Nordlundin tie vie satakuntalaisille maanteille – ja usein maakunnan rajojen ulkopuolellekin.

Viime vuosina kaksipyöräiset ovat tulleet osaksi Nordlundin elämää.

– Moottoripyöräilyn parissa eniten vapaa-aikaa kuluu. Kuntosalillakin käyn – kuten kaikki muutkin – satunnaisesti, joten ehkä senkin voi laskea harrastukseksi, hän naurahtaa.

Nordlund on syntyjään porilainen, mutta suoritti insinööriopintonsa Jyväskylässä. Muutto kotikaupunkiin tuli ajankohtaiseksi kuitenkin töiden takia, eikä paluuta tarvinnut kahdesti miettiä.

– Pori on Suomen mittakaavassa kuitenkin aika iso ja kehittyvä kaupunki. Luonto ja ulkoilumahdollisuudethan täällä ovat ihan huikeita.

– Voisi sanoa, ettei Poriin kannata pelkästään töiden takia muuttaa. Tänne kannattaa muuttaa muutenkin.