Skip to main content
Uratarinat

Tomi Simonen – työnjohto

By 30.6.202126 elokuun, 2021No Comments

Tomi Simonen on aloittanut työskentelyn Valtasiirtoon kuljetusosastolla vuoden 2007 heinäkuussa.

– Sain kaverilta tiedon, että Valtasiirrossa olisi tarvetta työntekijälle. Soitin kuljetuspuolen työnjohtajalle ja sovimme ajan työhaastattelulle. Aloitin työt autonkuljettajana Harjavallan ja Kaanaan toimipisteissä. Vuonna 2011 siirryin Kaanaassa koneenkuljettajan tehtäviin. Toukokuussa 2013 aloitin Harjavallassa oppisopimuksella työnjohtajana.

Simosen työtehtäväviin kuuluu purkuaseman päivittäiset toiminnot, kuten rikasteiden purku ja rikasteiden ylösajo. Hän vastaa myös murskausasemien toiminnasta ja kuparikuonan jatkokäsittelystä.

– Tyypillinen työpäiväni alkaa aamulla kuudelta, ja siihen kuuluu kierroksia tehdasalueella, sekä päivittäisten rutiinien hoitoa. Päivän aikana annan miehistölle työohjeita ja suunnittelen tulevia töitä yhdessä tiimini kanssa. Parhaita asioita työssäni ovat työn monipuolisuus ja sen tuomat haasteet.

Simonen on suorittanut Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa tekniikan erikoisammattitutkinnon. Sittemmin hän on osallistunut myös lukuisiin Valtasiirron tarjoamiin lisäkoulutuksiin.

Parhaita asioita työssäni ovat työn monipuolisuus ja sen tuomat haasteet. Työni on mielenkiintoista ja päivittäiset työtehtävät antavat sopivasti haastetta.